MONIMUOTOISUUS TARKOITTAA OIKEUTTA OLLA OMA ITSENSÄ
Kuinka toivot Sinua kohdeltavan? Miten haluat ihmisten ottavan vastaan mielipiteesi?
Meillä kullakin on oma tapamme toimia, tietyt mielipiteemme. Missä kulkee raja, kuinka pitkälle tässä omassa toimintatavassa voi pysyä? Jokainen meistä toivoo tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mitä on erilaisuus, kuinka sitä mittaamme? Millä tavoin lippukuntasi mahdollistaa mukaan tulon erilaiselle? Jollekin se on vasenkätisyys, toiselle eri kieli. Jonkun liikkuminen on vaikeaa, toinen haluaa aina päteä.
Yhteiskunnassa on lait ja säännöt, joiden mukaan on toimittava. Partiossa meitä ohjaavat myös arvot. Jokainen, joka ne hyväksyy, on tervetullut mukaan.
Suomen Partiolaisten monimuotoisuuslinjaus hyväksyttiin vuoden 2011 viimeisessä Partioneuvoston kokouksessa. Linjaus antaa ajattelemisen aihetta ja pohtimisen paikkaa, millainen Sinun lippukuntasi on käsittelemään ja hyväksymään erilaisuutta. Tarttukaa siihen rohkeasti, pohtikaa asiaa johtajaneuvostossa ja sen jälkeen laumoissa, vartioissa ja muissa ryhmissä. Siitä saa myös oivan vanhempainillan teeman. Tarkistuslista valottaa monia asioita, se on hyvä pohja linjauksen käyttöönottoon.
Kasvu-työryhmä on myös asettanut suuret tavoitteet partion jäsenmäärän kasvulle. Kun monimuotoisuuslinjaus kuluu käytännön toiminnassa, kasvua tapahtuu huomaamatta. Ovet ovat auki monille tulla mukaan.
Avoimuus, suvaitsevaisuus, toinen toisemme huomioon ottaminen, näistä syntyy avoin partio.
”Emme ole syntyneet itseämme, vaan toisiamme varten”, sanoi aikoinaan B-P.
Linjauksen moninaista toteutumista toivoen,
Nanna Katavisto
Avoin partio -vastaava
Monimuotoisuuslinjaukseen pääset tästä




